ONKO MAALAISIDYLLISSÄ TILAA?

Koronavirusepidemia on tarjonnut monille pienille kunnille uutta toivoa. Ehkä muuttovirta poispäin voisikin kääntyä, kun ihmiset todistettavasti pystyvät työskentelemään etänä. Monet keskikaupungin kerrostaloissa asuvat varmasti kaipasivat kotieristyksen aikana väljempää asumista ja omaa pihaa. Mutta ollaanko maaseudulla oikeasti valmiita ottamaan uusia tulijoita vastaan?

Me rakensimme talon muutama vuosi sitten Myrskylän taajaman liepeille. Olimme pitkään haaveilleet talosta järven rannalla, mutta kuitenkin lähellä palveluja ja kunnallistekniikan piirissä. Olimme käyneet montaa jo katsomassakin, mutta sopiva tontti löytyi vasta Kirkkojärven rannalta. Omaa rantaa ei ollut, mutta järvi oli vieressä ja kunnan uimaranta parin sadan metrin päässä. Sinne nousi unelmiemme talo ja olemme hyvin viihtyneet ja ottaneet aktiivisesti osaa kunnan tapahtumiin.

Olemme aktiivisia somen käyttäjiä ja sekä seuraamme kuntalaisten facebook-kirjoittelua, että osallistumme siihen itse. Ei tarvitse kovinkaan paljoa arvostelua esittää, tai uusia ideoita tuoda julki, kun joku paikallinen pahoittaa mielensä, ja julistaa, että täällä on aina tehty näin, ja jos ei kelpaa, voi muuttaa muualle.

 Pienille kunnille on elinehto pitää kiinni asukkaistaan ja saada uusia veronmaksajia. Jos heitä sitten saadaan, pitää ymmärtää, että heillä on tarpeita ja toiveita ja jopa mielipiteitä, jotka eivät ole lähtökohtaisesti vääriä, vaikka he eivät olekaan syntyperäisiä kuntalaisia. Jotkut ehdotukset voivat olla suorastaan kokeilemisen arvoisia. Jos kuntalaisten some-keskustelu on alatyylistä, pilkkaavaa tai suorastaan uhkaavaa, kuntaan muuttoa harkitseva suuntaa varmasti jonnekin muualle.

 Olisi hyvä ymmärtää se, että sen syntyperäisen kuntalaisenkin etu on pitää kunta elinvoimaisena ja houkuttelevana, ja myös keskustelulle avoimena. Ei voi toimia niin, että toivotetaan tervetulleiksi sillä ehdolla, että pysyy hiljaa, eikä missään nimessä arvostele mitään. Maailma muuttuu ja pidimme siitä tai emme, myös toimintatapojen pitää muuttua.

Miten minusta tuli myrskyläläinen

Kun minulta joskus kysytään, mistä olen kotoisin, vastaan usein, että en mistään. Olen syntynyt Loimaalla, viettänyt varhaislapsuuteni Jämsänkoskella, asunut eri puolilla Suomea ja maailmaa. En tunne mitään paikkaa vahvasti kotipaikakseni.

Äitini on kertonut, että minulla oli pienenä suuttuessani tapana ilmoittaa, että lähden maailmalle, ja sitten tosiaan lähdin - kävelin vähäksi aikaa jonnekin mököttämään. Isoisäni kutsuikin minua maailmallelähtijätytöksi. 16-vuotiaana sitten todellakin lähdin ensimmäistä kertaa, Olin saanut opetusministeriön stipendin ja kävin lukion kansainvälisessä Atlantic Collegessa Walesissa. Maailmallelähtöjä on ollut sittemmin enemmänkin, olen asunut ja työskennellyt Meksikossa ja Arabiemiraateissa ja ollut mukana Suomen rahoittamissa koulutusalan hankkeissa Boliviassa, Guatemalassa ja Ecuadorissa. Aina välillä olen palannut Suomeen ja tehnyt opettajan työtä eri paikkakunnilla, pisimpään Kotkassa ja Tuusulassa. Myrskylässä en tullut koskaan käyneeksi.

Eläkepäivien lähestyessä aloin haaveilla kesämökistä, jossa voisi sitten eläkkeellä asua vakituisemminkin. En halunnut minnekään korpeen, vaan melko lähelle lapsiani ja palveluja. Kävimme puolisoni kanssa katsomassa monenlaisia paikkoja, mutta mikään niistä ei tuntunut sopivalta. Sitten bongasin netistä Myrskylän kunnan tarjoamat tontit Kirkkojärven rannalla. Vaikka emme olleet ajatelleet rakentaa taloa, tulimme kuitenkin katsomaan.

Kun ajoimme tänne ensimmäistä kertaa, pysähdyimme kirkon parkkipaikalle ja katsoimme maisemaa järvelle, kirkkoa, seurakuntakeskusta ja punaisia aittoja, ja pidimme näkemästämme. Kun sitten pääsimme tarjolla oleviin tontteihin tutustumaan, suorastaan mykistyimme. Tässä se nyt oli, sen tunsi heti. Ihana avara maisema, peltoa, järveä, kirkko. Teimme ostopäätöksen heti paikan päällä. 

Monet myrskyläläiset ovat kysyneet, onko meillä täällä sukua. Kun kerromme, että emme olleet edes käyneet aikaisemmin täällä, emmekä tunteneet ketään täältä, seuraavaksi tiedustellaan, miksi ihmeessä me tänne tulimme. Ehkä paikalliset ovat niin tottuneet maisemaan, että eivät enää näe sen kauneutta.

Kun nyt istun terassillani ja annan katseeni levätä maisemassa, en kaipaa minnekään muualle. Maailmallelähtijätyttö on tullut kotiin.