Pokemon-pedagogiikkaa

Oppimisen teoriat ja opetussuunnitelmien perusteet ovat tarpeellisia papereita, mutta kun mietin omaa päivittäistä opetustani, pohjaan ratkaisuni tukevasti käytännön kokemukseen. Sen mukaan kannattaa hyödyntää kaikki sellainen, millä oppilaan saa innostumaan. Tällä hetkellä sellainen on PokemonGo-peli.

 Laitoin alkuviikosta liikkeelle huhun, että keskiviikkona kannattaa tulla kouluun kännykät ladattuina, koska luvassa voi olla yllätys. Oppilaat olivat tietenkin suunnattoman uteliaita, mutta en paljastanut etukäteen mitään. Keskiviikon ensimmäisellä tunnilla laitoin oppilaat ryhmissä selvittämään Kellokosken pokestoppien saloja: kuka ihme on Totti Carlander, jonka patsaalla on yksi pokestoppi, mikä historia on kirkkopuiston kaivolla, kirkon vieressä olevalla Maija-moottorilla ja Kellokosken padolla. Kukin ryhmä valmisti lyhyen tietoiskun aiheestaan. Sitten napattiin kummiluokkalaiset mukaan ja käveltiin. Kaikki vastaantulevat pokemonit sai poimia ja kaikilla matkan varren stopeilla käydä.

Ryhmät valittivat ensin, etteivät muista ulkoa, mitä piti kertoa, mutta keksivät sitten käyttää puhelimiensa nettiä. Paljon tuli jopa opettajalle uutta tietoa. En esimerkiksi tiennyt, että kirkkopuisto oli alunperin tori, tai että silloin 98-vuotias Totti Carlander oli itse mukana patsaansa paljastamistilaisuudessa kolme vuotta ennen kuolemaansa.

Joku voi olla sitä mieltä, että tämä on pedakomiikkaa, mutta hei, se toimii: olimme ulkona, liikuimme, opimme kotiseudusta ja harrastimme itsenäistä tiedonhankintaa. Kukaan ei valittanut, koska sille kaikkein epämotivoituneimmallekin oli jotain porkkanaa tarjolla. Ideaa saa vapaasti käyttää ja jalostaa, enkä varmaankaan ole ainoa, joka ilmiötä on hyödyntänyt. Seuraavaksi otan pokemonit avuksi englannin tunnilla.

Opettajan pokemonit